Lev Kassilj

Vilu jiäpala

Perevodan luadi M. Svetlov

Kargosizdat 1939 Petrozavodsk

Tämän knijgan mie podarin brihaččuzel,
kudama iče sočini stihat "Tseljuskintsat
armahajzet". Hänen stihat mie sijoitan
rasskazah.
Konza tuatto varustih lähtemäh, Ira odva-odva täyvytteli piäl
Ledovitojh okeanah sah kartal, a Ljuda i käel éj vojnut
täyvyttiä... hän saj täyvyttiä vaj Mustah mereh sah, no Mustua Merdä
éj ollut kartal.  Tämä oli vilulojn Merilöjn karta.

Se rippuj alahana sejnäl, juuri uksen luona, i tuatto énne matkah
lähtendiä sejzattui kartan édeh. Tuatto otti Ljudan yskäh. Hän kandoj
tyttären kartan luo i rubej vedelemäh sormel merilöj i okeanoj myöte.

- Vot kuj myö lähtemmä ajamah, -sanoj tuatto.  I čormi hänen projjaldi
Leningradas päj Baltijskojn Meren kauti, viérahis Mualojs sijriči,
Nemetskojda i Severnojda Merié Myöte, Ledovitojda okeanua myöte i
poljarnoloj Merilöj Myöte, juuri Mua šaran jiähistä piälakkua vaste,
severnolojs Mualojs ymbäri Velikojh ili Tihojh okeanah.

- Vot nenga myö lähtemmä, - sanoj tuatto i njoppaj Ljudua.

Sijd hän äjjal sebäj Irua i otti čemodanan. Ljudal liéni žuali työndiä
tuattuodah. Hänel rupistuj nenä i huulet rojttihes vot nenga: A

Hänel himojtti čutb vähäjzel itkié.

- Kačokkua, lapset, - sanoj tuatto, - čur, tiä miutta äl'giä
suurendelgua - tokseh i muamuo äl'giä ogorčajgua. Mié terväh kaj
radiuo myöte tijjustan. A esli liénnettä Moločat, mié tejl gostinčua
tuon.  Ljudal jo éj himojtannut itkié. Huulet nygöj hänel liéttih vot
nenga: V

- tat, - sanoj hän, - ved' sié rojjah jiät i jiät ajvin... tat,
tijjat, tuo miul piéni palajne severnojda poljussua, vot nengojne
jiähyt.

- Nu, juuri poljusal myö émmä podeje... Myö bokači ajamma. No
poljarnojn jiähyön mié siul nepremenno tuon.

- I čtoby valgién kondién jallen ke olis, lizäj Ira.

- Kondién jallen ke, - kohendi Ljuda. 

I tuatto lähti. Hän oli znamenitojna putešestvennikkana. Hän aeli kaj
severnojt meret i muat. Hän aeli Ledokolojl, lendeli dirižabljojl, éli
pitkät talvet jiädynyjzil suarilojl.  No hän sié ni konza éj
igävöjnnyhes. Hän oli družno kajken miran ke, sentäh čto hän oli ylen
hyvä radista i pagizi radiuo myöte počti kajkkién mualojn ke.

- Täl kerdua tuatto ajoj jiähizeh pohodah suurel parohodal
"Čeljuskin". Parohodua vedi paras severnoj käpitana Voronin. A
komandujčči kajkel pohodal Velikojn Severnojn morskojn glavnoj
načal'nikka - učnoj professora Šmidt. Ira i Ljuda hyvin tijettih
professora Šmidtua. Hänel oli suuri parda i smelojt sil'mät.

I vot korabli "Čeljuskin" ujdi i ujdi ajvin lojtommaksi i lojtommaksi,
meres da mereh. I gaziétojs nomeras nomerah pečatojdih Iran i Ljudan
tuaton telegrammoj.  Konza Ira huondeksil lähti joga kerdua kyzeli
muamolleh: "Kus on tuatto? "Valgiél Merel", vastajli Muamo i lugi
iäneh gaziéttua. A érähil kerrojl tuatto työndi radiuo myöte
tervehyttä iRal i Ljudal.

"Ujjamma otlično, — peredavajčči hän lojttojzes parohodas päj, -
nastroenija on prevoshodnoj. Kui opastuu Ira? Tänäpäj tabajmma jiäl
tjulenjan. Égläj puutujmma burjah-štormah. Kävyy-go detskojh saduh
Ljuda? A énne égläjstä Karskojda Merdä myöte ajaes yhtel mejjan
passažirkal rodih tyttöjne. Händä nimitettih Karinaksi, hän tejl
työndäy tervehyttä. Händä pestäh tuazajzes, no vezi puaksuh priskuu
sen- täh čto Mejdä äjjal häjlyttäy. Kuunelkua muamuodas i äl'giä
igävöjkkiätökseh. "Čeljuskinan" borta. Tuatto. Točka".

Mäni äjja ajgua. Parohoda matkaj jo juuri Velikojn 0keanan lähil. No
dorogua okeanah salvattih suuret, jugiét jiät. Tuuli ajoj tukkunajzet
jiähizet mäet, jiähizet pellot.  Jiät liččavuttih parohodah i
azetettih se.  "Čeljuskin" rubej luadimah ičelleh dorogua.  Korablja
kajkes väes ruadoj vintal i löj vettä.  Korabli njuokki raudajzel
nenäl hojkkua jiädä.  Se tungijhes, mi vaj oli vägié... No jariét jiät
lujah piéttih sidä.  Tuuli ajoj jiälöj yhtes kohtas tojzeh, a jiät
veettih iččeh ke korablié. Jiät ličattih parohodua ajvin kijngiémbäh i
kijngiembäh. Korgiét jiähizet mäet éjstyttih ajvin lähemmäksi i
lähemmäksi. Jiät lädžötettih korablié, tungiéttihes sen piäl, noustih,
juhmettih i kradžistih raudua vaste.

Kerran huondeksel muamo otti gaziétan i vdrug kerras liéni hän strogoj
i valgié, kuj severnoj poljusa.

- Kus on tuatto? - kyzyj ra, kudaj vasta vaj suorij lähtemäh školah.

- Jiäpalal Poljarnojn Meren keskel, - sanoj muamo. I Ira kuuli, kuj
mi-liéne - tuk! - tujkahti gaziéttua vaste. Tämä pakuj bumuagal jugié
maman kyynäl.

- Parohoda pogibni, - sanoj muamo, jiät lädžötettih parohoda, "Čeljuskin" 
uppoj.

- A kuj ba tata? - kyzyj Ljuda, hän vasta vai havaččui i kuuli
strašnoin novostin.

- Kaj rahvas éhtittih lähtié jiäpalal. Vaj yksi uppoj, a loput ollah 
jiäpalal.

- A kuj ba hyö sié ruvetah olemah? 

I Ira kačahtih kartah. I muamo. I Ljuda.  Kajkin kačottih
kartah. Golubojl kruaskal oli sié risujdu vilu Poljarnoj meri.

- Kuj ba hyö sié rojjah?...

No radista, tuatto, éj pöllästynnyt. Hän istuj piénes pohodnojs
palatkas, kuj ni-midä olis ni ollut éj. Häi pajneli sormil oman
apparatan avajmeh, i kajkel muailmal kuuluj hänen: ti-ti-ti, tr-tr-ti,
-tr-tr-tr. I kaj muailma kuundeli, kuj Iran i Ljudan tuatto pagizi
radiuo myöte:

"Tojsta päjviä čeljuskintsat életäh jiäl. Yöl tajvas puhtastuj
pilbvilöjs, i myö tiähtilöj myöte löyvimmä oman olenda kohtan
kartal. Konza "Čeljuskin" rubej uppuomah, myö lejkkajmma
kanatat. Kanatojl oldih sivottu pučit, gruuzu i lauvat.  Kai tämä ujdi
veen piäl.  Myö tabajlemma vees päj jiäl parret i luaimma koin
vijelkymmenel hengel, - kahten päččizen ke. luaimma kuhnjan. Luaimma
vié yhtejon koin. Randah sah on lojtos. Ymbäri ollah jiähizet mäet. No
kajkin ollah tervehet, kajkin piétäh iččié moloččojna. Vägié mejl
täydyy"...

I terväh tuatto iče kuuli radiuo myöte i peredaičči professoral
Šmidtal i tojzil omil tovarišojl, čto kaj sovetskoj mua nouzi hejl
abuh. Lähtiéttih parohodat i ledokolat. Lennettih samoljotat i
dirižablit.  Aettih kojrién nartat i aérosanit.

I kai rahvas SSSR:s, i piéni Ljuda i iče tovariša Stalin žadno
kuuneldih, lugiéttih, vuotettih, midä peredajččou radista jiäpalas
päj.

"Kaj on hyvin. Tulen ijuljal, -uverenno soobši kodih hilljajne,
lojttojne, no vesselä radistan iäni, - tr-tr-ti, ti-tr, ti-ti-ti...
Tulen ijuljal".
    
Sada hengié élettih poljarnojn meren jiäpalal. Jiäpalal kazvoj
pikkarajne linnajne. Sidä nimitettih "Lager Šmidta".  Jiähizién
mägilöjn piäl, valgién jiähizen pustynjan piäl nouzi flaga. Lähejzet
jiät —rudžizennan ke nastupajdih lagerin piäl.  Jiäpala radžizi i
murejli. Yöl, konza čeljuskintsat muattih, hejjan kodi halgej kahteh
palah. Iččeh luaittulojn postelilojn välih, vdrug jiäviydyj musta
hallelmus. Časti kois ihmizién ke lähti ujdamah severah päj, a tojne -
jugah päj. No čeljuskinat éj rasterjajduhes i kannettih kaj omat élot
suurel jiäpalal.

Nygöj joga huondesta Ira énzimäjzeksi diéloksi lugi gaziéttua. Énne
hän sen iél kuj školah lähtié, juoksi ikkunan luo i kaččoj
gradusniékkah.

- Kuuzitojsta gradussua pakkaista! - kirguj hän. - Mié tänäpäj katkal 
lähten, jiä on hyvä.

A nygöj hän kaččoj gaziéttah i abiésti pagizi:

- Nelläkymmendä gradussua pakkajsta ... Jäpala uuvessah halgej...

- Muamo lajhtuj, häi éj muannut yöl i ajvin bespokojččihes.  Hän
kaččoj kartal i hengästelih. Ira tože käveli igävissäh. I daže Ljuda
rubej kaprizničajmah. Vot tuatto, vesselä radista, éj tuužinut
jiäpalal. Hän työndeli radiuo myöte spokojnoloj i kummakkahié
telegrammoj:

"Kuj Iran škol'nojt uspehat? Joga päjviä-go čijstiu hambahié Ljuda?
Mié tiä čijstin joga päjviä. Égläj tapojmma valgién kondién.
Tervehyttä tejl hänes päi".

Muamo vastaj:    

- Syögiä kondiéda tervehyöksi. Ira on premirujdu udarnikka. Opastuu na
"ves'ma".

"Lujah njoppuan kallista udarnikkua - tuli "vastavus jiäpalas 
päj, - pozdravljajčen Ljudočkua rojnda päjvän ke. Osta hänel podarka. 
A poljarnojn jiähyön  mié hänel iče tuon".

Yhtel kerdua Ljuda suurendelih i éj kuunellut. Hän ni kuj éj tahtonut
panna lämmiä pajkkua. "Se miul čökittäy i kubajttau", pagizi
hän. Muamo sanoj: "Vot mie tuatolles žualujčemmos". Ljuda éj uskonut:
ylen jo lojttona oli tuatto. No érähien čuasulojn mändyö lojttojzes
jiäpalas päj, Poljarnojs meres päj, tuli telegramma: "Poljarnoj
Meri. Šmidtan lageri.  Aj, aj, éj-go ole hujgié? Ét kuundele
muamuodas. Pane teriämbi pajkka..."

Muga kaj muailma tijjusti, čto Ljuda suurendelih pajkan täh. Ljuda
pani pajkan, i hänel ozuttih, čto se jo énämbi éj čökitä.

Sijd tuli énzimäjne ihastus päjvä.  Nuori Lendäja Ljapidevskij lendi
samoljotal piéneh jiähizeh Šmidtan lagerih.  Čeljuskintsat jo ammuj
ruattih päjvät i yöt.  Hyö vallittih kohta jiäl i valmistettih
plošadka-aérodroma. Tirpamattomasti vuotettih hyö samoljottua.

Tajvas täydyj šumul koval.
Ruttoh kajkin aérodromal!
Lendäy kuj strela samoljotta.
Laskjoh jiähyöl ihan totta.

Ljotčikka istutti omah samoljottah najzet-čeljuskintsat i kaksi
lasta-čeljuskintsua: Alločkan i piénen Karinan, kudaj rodijhes merel i
vié ni-konza éj ollut mual.  Vpročem, hänel muada éj miksi pidänyt.
Yksikaj hän vié éj maltanut kävellä. No rohkié lendäja Ljapidevskij
toj hänen tojzién ke Mual, čtoby Karinočka opastus kävelemäh lujua
sovetskojda muada myöte.

Tänäpäj lapset dvoral sočinittih i pajatettih tämän Mojzié stihoj:

Éh, sié, jiähyt - vilujne.
älä matkua okeanah,
älä matkua okeanah.
yksikaj i okeanal
vojbi lendiä aéroplanal.

I sinä že päjvänä dvoral zavodih suuri, hyvä kiza - čeljuskintsojn
spasajčendah. Tämän kizan vydumajdyh Ira i hänen tovariša
Petja-Petuh. Hän oli nastojašojn lendäjan pojgana.  Hän oli glavnojna
brihaččujzena dvoral.

Suurel lumi i jiä tukun piäl keskel dvorua luaittih lastujzis i
savakkojzis Šmidtan lageri.

Énzimäj spasajdih ylen slaboloj. Nen- ga ruattih kajken ajgua
čeljuskintsat.

- Najzié lapsién ke spasajjah énzimäj, - sanoj jariél, kapitanskojl
iänel Ira. Hän oli kerras i radistana i professora Šmidtana. - Lapset
i muamot, vojtta spasajjakseh, - povtori hän, i Ljuda kuklan ke yhtes
kahten podrugan ke sejzatuttih očeredih Petuhan sellän tuaksi, hän oli
ljotčikka. Hän aeli yhtel kon'kal. Petuh rupisti huulet, vihajzesti
buuristuj, fyrkni i viuhkaj käzil.

- Mié tejdä sejčas vién kujvah kohtah - Bankaremah sah, - sanoj Petuh.

- Kujva kohta oli pordahajzil. I érähién minutojn mändyö Petuh
hilljakkajzeh hejttyj sinne omién passažirojn ke.

No tuskevunnut dvornikka Hariton tuli, viuhkaj metlal i rubej
tuhizemah, kuj tuhu.

- Mié teidä! - kirgui hän. - Seičas že mängiä iäre tukus! Mibo kizoj
tämä on? Lunda vaj levittelettä.

- Haritonal oli suuri parda, no professorah Šmidtah hän ni yhtel
kapljajzel éj pohodinnut... Lapset obižennojt lähtiéttih iäres lumizes
tukus päj.  No sil ajgua kiändyj ruavos päj susiéda Fedor Egoryč. Hän
éli yhtes kvartiéras Iran i Ljudan ke. Fedor Egoryčua kaj lapset ylen
äjjal suvajdih händä. Hyö lugiéttih händä suureksi masteraksi
poljarnoloj diéloloj myöte, sentäh čto hän suvajčči kezäl vilujsta
pil'veksyös, joj jiähistä vuassua i gostitti Lapsié morožennojl. Fedor
Egoryč stuppi lapsién puoleh.

- Midä sié hejl kizua rikot? Lunda siul on žuali?

- Éj ole porjadkua! - kirguj Hariton.

Fedor Egoryč mäni lapsién luo i hilljakkajzeh sanoj hejl:

- Éj ni-midä, lapset, hän mejl on kuj burana: lendäy, tuhuou, šumiu, a
sijd alevuu muata. A mié, lapset, rubién siäl upravljajččemah. Rubién
tejl sanomah, konza vojbi kizata, konza éj sua.  Miun ikkunas päj
nägyy, konza hän tulou.

I sijd päjväs lähti muga: Fedor Egoryč tuletteli pordahil i sanoj: 

- Vidimosti on paha, tulou purga i kaj tuhuou: Lendiä éj sua.

I lapset jo tiéttih, čto tulou tuskevunnut Hariton, pidäy paeta.

No puaksumbah Fedor Egoryč sanoj, iskien sil'mäl:

- Gorizontal on kajoksine: vojbi lendiä.

I silloj lapset kizattih. Dvornikka Hariton čakkajlih i yhten hyvän
päjvän ajgah vedi kajken lumen keski pihas.

No jaj mägyjne mejjan
pihan lojttojzeh čuppuh,
mägyt jiähine, märgä...
Kerävyttih kizal lapsujzet,
Kirruttih "ura" pikkarajzet,
Zavodittih kiza, sarajn luona.
Kogo päjvän i égläj
kiza matkaj.
No huondeksel tänäpäj
se keskustuj:
Jiähyt liéni vanha,
jiähyöl sulua on ajga.
Mägyjne mejjan kaj halgej,
ag'jas päj se lohkej.
  
Luhtat ruvettih valumah kajkkih puolih päj.  I uuvessah éj kus ollut
kizata lapsil, no Fedor Egoryč uspokaivajčči hejdä.

- Éj ni-midä, - sanoj hän - kuni mié zavedujčen tejjan siäl, varata éj
ole midä.  Mié én ole volšebniékka mittujne-tahto, no, vot näettä,
huomeneksi kaj tejl uuvessah kyl'mäy.

I dejstvitel'no, huondeksel kaj luhtat kyl'mettih, i érähäksi
huondekseksi i päjvän mändyö jiäpala énämbi počti éj sulanut.

Oli jo lämmin, lumi kajkkiél jo ammuj suli. Kevät lämmitti trotuarat,
asfal'ta kujvi, i Petuh spasajčči nygöj čeljuskintsoj kaksirattahizel
ičeviérijal laudajzel. Hän sejzoj laudajzel yhtel jallal i pidijhes
ruljas. Hän potkastelih tojzel jallal i aeli pihua myöte.

A suuri luhta sarajn tagua ajnos kyl'mi joga huondesta. I jiä mägi
suli ylen hilljah... Ni ken éj éllendännyt, mis on diélo.

Hariton daže kučuj militsioneran.  Militsionera tuli i sanoj, čto
ni-mittyjstä proisšestvijua sijd éj ole, jiä on normal'noj, no parembi
se vediä iäre".

Hariton lomal halgoj jiän piéniksi palajziksi. No huondeksil jiä
uuvessah kylbmi yhteh, i uuvessah liéni mägi. Hariton sovsem
rasterjajččih, a sijd vijppaj käel: "Ni midä ét luai"! i pani
vilustumah igäjzeh jiäh butil'kan vuasan ke.

A lapset jatkettih kizata joga päjviä čeljuskintsojh, i muamo joga
päjviä pöllästynnyjzil sil'mil iskih gaziéttah. Ira i Ljuda
igävöjdihes tuattuodah. No spasajja čeljuskintsoj oli ylen
trudno. Ujdelijat jiät murennettih lagerié. Pakkajzet i tuhut
sražajdihes samoljotojn ke. Motorat tupehtuttih, kuj ihmizet,
strašnojs pakkajzes. Ihmizet kohmistuttih. No nämä oldih sovetskojt
ihmizet, ylen uprjamojt i rohkiét ihmizet. Hyö rešittih spassié
čeljuskintsoj hot' midä i rodikkah. Ljotčikat riuhtottihes vozduhah
tuulel i vilulojl vastah. Kaj muailma kačoj severah.  Jiät pajnuttih
lagerih. Jiät murenneldih kodiloj. Äjjal zabolejčči professora Šmidt.
Hän ni kel éj sanonut omah vojmattomuoh näh.  Hän éj tahtonut
sdajjakseh.  No radista soobši sih näh kajkel muailmal.

I vot, jal'gimäj, sovetskojt ljotčikat lennettih pakkajzes i tuhus
läbi i vesselä radista šuutti kajkel muailmal, čto avauduj vozdušnoj
passažirskoj soobšenija Šmidtan lagerin i Vankareman välil.  Rohkiét
ljotčikat jatettih kova mua i hejtyttih lijkkujal jiäpalal. Jiäpala
valmjs oli vot-vot mureta, i halleta. Jiäpala ujdi samoljotan suksién
al.  Pidi kandua pojkki jiähizis vagolojs jugié apparatta.  I
ljotčikat kannettih — i uuvessah noustih vozduhah vedellen
čeljuskintsoj lujal, kujval mual.

Vesselä radista odva éhtij peredavajja radiuo myöte: "Spasittu
kaksikymmendä kaksi ihmistä". Sijd kolmmekymendä kuuzi.  Sijd
vijzikymmendä sejččeme. Vojmattomua professorua Šmidtua čut' éj
vägehes viédy: hän tahtoj lendiä kajkis jal'gimäjzenä. No
jalbgimäjziksi jiädih jiäpalal kuuzi ihmistä.  I, konečno, vesselä
radista jaj Loppuh sah.

Oli jo myöhä i pimié. Ljotčikat uskallettih lendiä tuliél huondeksel i
ottua kajkkié. Ljotčikat lennettih mual. Kuuzi hengié i kaheksan
kojrua jiädih tyhjennyöh lagerih. Tuli yö, i Poljarnojn meren piäl
nouzi Poljarnoj tähti. Se nouzi i Moskovan piäl, i rahvas Moskovas,
kaččoen Poljarnojh tähteh, duumajdih kuudeh hrabretsah näh, istuih
jiäpalal...

Ira kodvan éj vojnut ujnota tänä yönä: hän duumajčči, kuj strašno on
olla yöl jiäpalal. Jiäpalan al kyl'mäy musta meren syvevys, ymbäri
lijkutah vihajzet terävät jiät.

Ira viruj avojn silbmin. Hänel rubej ozuttaudumah, čto komnattua myöte
tože lijkutah jiät. No tämä lagié myöte lijkkuj ajajan avtomobiljan
tuli.

Tojzena päjvänä muamo huondekses lähti kunne-liéne tijjustamah tuattoh
näh.  Ira tuli školas päj i lähti Ljudan ke élostamah dvoral olijal
jiäpalal. Tuli Petja-Petuh, tuldih tojzet lapset. No kizua
mintäh-liéne éj rodinut. Opiteldih ohottiékseh valgiéh kondiéh, no
tuli muamo Petuhan i sanoj, čto éj anna panna pljuševojda kondiéda
ligahizel jiäl.  Tavattih kojrajne Šturma i tahtottih valljastua händä
regyöh. No Šturma obidijhes.

- Mié én ole poljar-r-r-noj, miel olen dvor-r-r-rovoj! - ärizi hän i
puri Petuhua sormes. No vdrug avauduj ikkuna muamon komnatas. Muamo
ozuttijhes i vesselästi i zvonko kirgaj:

- Lapset, vojtta kizata loppuh sah. - Jiäpala on tyh'ja, lapset.
Jalbgimäjzet ihmizet lennettih iäre sié päj. I suamojna jal'gimäjzenä,
tijjattä-go, ken oli? Kapitana Voronin i mejjan tuatto - vesselä
radista.  Vot mittyjzet ihmizet életäh mejjan muas.  Vot mittyjzinä
pidäy olla, lapset. Kuunelgua tuaton jalbgimäjstä telegrammua:

"Jal'gimäjzinä jatämmä jiäpalan. Šmidtan lagerié énämbi éj ole. Paloj 
jalbgimäjne koster. Tyh'jal jiäpalal jaj vaj vyškal sovetskoj ruskié 
flaga."

- Mama, a kojrat jiädih sinne?

- Éj, i hejdä otettih.

- 0j, vot ura!

I sijd Petja-Petuh pajatti pajojzen:

Čeljuskintsat - armahajzet,
kuj varajn mié kevättä,
kuj varajn mié kevättä:
Sudre varajn kevättä:
Čeljuskintsat - armahajzet,
yksikaj työ piästetyt,
jiäl päj iäres otetut.

Huondekseksi jiäpala dvoral suli, i luhtat éj kyl'metty.

Ijuljal, kuj uskaldi, vesselä radista tuli Moskovah. Hän tuli kajkkién
čeljuskintsojn i ljotčikojn - Sovetskojn Sojuzan gerojlojn ke. Kaj
Moskova vastattih gerojloj. Radista toj stjoklahizes bankas poljarnojn
jiäpalajzen. Tämä oli pala jiädä, kudamal čeljuskintsat istuttih kaksi
puolen ke kuuda. Jiäh kyl'mi suuri kynzi tapetun valgien kondién
luapan jal'gi.  Tuatto ylen beregojčči jiähyttä. Radista toj sidä
samoljotal, kojril, parohodal, poezdal. Kajkkiél hän pidi bankua jiäs,
čtoby podarka éj sulajs. I hän toj jiähyön tukkunajzena Moskovah sah
osobojs vagonas-holodil'nikas.

Ozakas, vesselä, tuli tuatto vokzualas päj kodih. Ljuda i Ira
vinguttih i hypittih hänes ymbäri.  Molemmil hejl ylen himojtti
tiédiä, tojgo tuatto uskalletun jiäpalan, no hyö viéžlivo éj kyzeldy,
hyö terpelivo vuotettih. Vdrug tuatto tartui piäh.

- Vuotakkua, tovarišat, - sanoj hän, - a banka kus?

Banka sejzoj lattiél, čemodanan rinnal. Radista sovsem unohti sih näh.
Palava ijul'skoj päjväjne lämmitti bankan, i sié juuri poh'jas
ligahizes vedyös ujdeli suuri musta kynzi.

- Vot siul i palajne severnojda poljussua! Suli... burbetti tuatto. -
Éh, kuj bo tämän mié!...

- Nu, ni midä, - vesselästi sanoj Ira.- Kynzi vsjo-taki éj sulanut.
Ljuda buuristuj i čut' éj itkenyt.

- Yksi minuttajne! - kuuluj susiédan Fedor Egoryčan iäni. - Annakkua
vaj miul banka... Mié sejčas.

I hän, temmattuo bankan, juoksi omah komnattah. Hän sil že kerdua
kiändyj i pani stolal hiéstynyön bankan. Kajkin ohkah-gettih: bankas
viruj poljarnoj jiäpala, jiapalah kylbmänyt kondién kynzi.

- Kuulgua, - sanoj radista, - čuudoloj mual éj olettele, no kuj-bo työ
tämän luajtta?

- Ylen prosto, - vastaj Fedor Egoryč. - Mié olen vilulojn diélolojn
muasteri. Mié ruan holodil'nojl zavodal.  Sié luaitah iskusstvennojda
kujvua jiädä.  Sijnä on kolmekymmendä gradussua pakkajsta. Mojsta
jiädä vojbi kandua kormanis. Se sulau, no éj tipu, a muuttuu kerras
vozduhaksi. Esli lykkiämmä palajzen jiädä vedeh, vezi sejčas že
kyl'mäy. Tämä ved' mié kyl'mäjtin luhtié pihal.

I sih kajkin kämmenié loškutettih. Sijd tuatto kačahtih vdrug Irah.

- Nu-ka, Ira, sejzatu kartan luo, - sanoj hän.  Ira tabaj nygöj piäl
suamojh severnojh poljussah sah.